Berlin 2011
Berlin-projekti saatiin viikko sitten sunnuntaina päätökseen - olipahan taas hieno reissu. Lähtökohdat onnistuneeseen suorittamiseen olivat hyvät, olihan kesän projekti mennyt melkein täydellisesti nappiin talonrakennusanalogioineen. Jossiteltavaa ei harjoitusten toteuttamisen suhteen jäänyt ja kaikki sujui heinäkuun alusta asti hyvin. Harjoitusjaksoille mahtui pari downforce-jaksoa, mutta niistä selvittiin hyvällä itseluottamuksella ja maltilla. Viikkoa ennen maratonia sattunut SM-viestin epäonnistuminen ja polven telominen pistä mietteliääksi pariksi päiväksi, mutta hiljalleen viikon aikana alkoi fiilikset nousta. Kesän reenit olivat sujuneet sen verran hyvin että uskoin lasinalustavoitteen (<2.45) olevan otettavissa perussuorituksella. Nälän kasvaessa syödessä kävin lyömässä myös Veteranon personal bestin (2.39.45) tilastopajasta mieleeni jos vaikka sattuisi pöljän päivä. Viimeisen viikon epävarma fiiliskin jäi vain parin päivän mittaiseksi ja talkkarin kanssa käytyjen alkuvauhdin speksauspuheluiden siivittämänä päätin jiirata alkuvahdin 3.48-3.50 väliin. Tätä päätöstä ei huojuttanut edes maratonia edeltävä viimeinen ruoka, joka osoittautui munakkaaksi tortillan sijaan. Olisi pitänyt kuunnella saksan tunneilla tarkemmin.
Kisa-aamuna kello herätti 5.30, banaani ja puolikas kuivanoloinen sämpylä naamaan sekä alakerrasta kahvi. Laimeaa urheilujuomamaltoa lipittelin aamun tunteina noin litran verran. Veteranon kanssa lähdettiin klo 6.45 metrolla kohti kisapaikkaa viemään omat juomat. Oman pullon jätin 10 km (geeliurheilujuoma), 15 km (urheilujuoma), 20 km (urheilujuoma), 25 km (geeliurheilujuoma), 30 km (urheilujuoma), ja 36 km (kokisgeelijuoma) kohdille. Lisäksi pakkasin shortseihin mukaan kaksi geeliä. Yhden geelin otin klo 8.15. Veteranon ja Ranen kanssa lähdettiin siirtymään omaan B-lähtöryhmään noin 8.30 ja väkeä oli pirusti. Kevyttä hölkkää aina lähtöportille asti, jossa käteltiin ja toivoteltiin onnea. Tämän jälkeen kävin itse vielä puskan puolella, minkä jälkeen aitojen yli B-lähtöryhmään kohtuullisen hyville paikoille. Kopterit hyrräsi ilmassa, rokki soi ja fiilis oli mainio - tästä se rähinä alkaa!
Ja eikun liikkeelle. Väkeä oli todella paljon ja mukaan mahtui jos jonkinlaista hiihtäjää. Oman rytmin löytäminen oli todella vaikeaa ja oman linjan hakeminen miltei mahdotonta. Garmin oli jotenkin sekaisin ja km-vauhtia oli mahdoton arvioida, joten päätin keskittyä maltilliseen alkuun kun ei muutakaan voinut ja siihen että pysytään ekat kilsat pystyssä. Parin kilsan jälkeen porukka alkoi sen verran harventua että aloin hakea aktiivisesti kisavauhtia. Garmin näytti päälle 6 minuutin vauhtia ja samalla ymmärsin että edellisillan Garmin-säädöt olivat johtaneet kilometrien muuttumiseen maileiksi - prkl! No järjestäjien km-tolppiinhan tässä muutenkin tukeuduttiin, joten sieltä tuli aina viimeinen määrittely omasta vauhdista. Parin kilsan jälkeen suuresta massasta erottui myös tutunvärinen paita - Harpattihan se siinä. Hiljalleen sain miehen kiinni, morjestettiin, mutta eipä siinä sen enempää jääty tulopoliittista kokonaisratkaisua sorvaamaan - molempien fokus oli omassa tekemisessä.
Ekan vitosen (19.22) jälkeen homma alkoi pelittämään ja oma vauhti alkoi löytyä. Kilsat alkoi tippua suunnitelman mukaisesti, mutta samalla totesin että 3.50 min/km vauhdista parin sekunnin pois ottaminen olisi tietoinen riski. Frankfurtin Chaplin-kävelyn muistijälki oli edelleen sen verran vahva, että pieni safety-pelaaminen oli alkukilometreillä mukana. Kympin juomapaikalla oma pullo löytyi vaivatta ja saatoin juoda ekat geelit kiduksiin rauhassa muutaman sadan metrin matkalla. Seuraakin oli, joista erityisesti mieleen jäi malmöläinen kaveri, jonka kanssa löydettiin sama kaiku askelten noin kymmenen kilsan kohdalla ja se oli tuleva kestämään seuraavat 30 kilsaa.
Ekan kympin (38.29) jälkeen homma pelitti hyvin, vaikka pienessä rutussa ollut sukka aiheutti pientä vaivaa. Tuki ry:n väki kannusti hienosti 14 kilsan kohdalla! Seuraavat 20 kilsaa olivat aika rutiininomaista lunastusta keskittyen energian säästämiseen. Puolikkaan ohitin ajassa 1.20.52 ja viimeistään tuolloin hyvästelin alle 2.40 ajan, vaikka uskoinkin että negatiivinen jälkimmäinen puolikas voisi olla mahdollinen. Henkisesti rankimmat kilsat asettuivat taas 25-35 kilometriin. Ja vaikka kuinka yrittää itseään psyykata ennen kisaa juuri tuohon jaksoon, niin aina ne ovat vaan vaikeita hetkiä. Yleisöä ja bändejä oli järjettömän paljon, mutta eipä niihin paljoa tullut keskityttyä. Kolmessakympissähän peli alkaa tosissaan ja vauhti oli pysynyt hyvin 3.50 min/km paikkeilla. Vitosen väliajat 30 kilsaan olivat olleet 19.22, 19.07, 19.07, 19.05, 19.09, 19.04 eli homma oli toistaiseksi pysynyt lapasessa. Fiilis ei nyt mitenkään erityisen freesi enää ollut, mutta ei pitänytkään. Seuraa onneksi riitti. Selkä edelläkin tuli porukkaa vastaan, osa kävellenkin. Malmöläisen kaverin kanssa oli vauhti specsattu samanlaiseksi - oli hyvä että oli joku matkaseuralaisena. Km 30-35 sujuivat myös hyvin (19.14), vaikka juominen alkoi vähän tökkiä. 36 kilsan kohdalla otin kokisgeeli-yhdistelmän, mikä meinasi tulla samantien ylös. Puolet pystyin juomaan ja tarjosin kavereillekin, mutta eivät ottaneet. Kokiksen jälkeen alkoivat pienet krampin oireet, mutta frankfurttilaista ei onneksi tarjonnut. Muutenkin olo oli vielä halukas etenemään. Tästä huolimatta vauhti tippui hieman ja neljänkympin kohdalla viimeinen vitonen oli reissun hitain: 19.35. Neljänkympin kohdilla Tuki ry jälleen ansiokkaasti kannusti ja henkisestikin taistelu alkoi kääntyä voiton puolelle. Viimeinen kilometri olikin jo melkein yhtä juhlaa ja fiilistelyä. Väkeä oli kuin meren mutaa, musiikki soi, Brandenburg näkyi jo silmissä ja tiesin ettei enää jalatkaan voi leikata peruuttamattomasti kiinni. Taakse kuitenkin vilkaisin, ettei vaan siellä kuitenkin olisi Raksa-Ranen hahmo. Maaliin oli hieno tulla, ja vaikka Veteranon personal bestit jäivät selvästi saavuttamatta, olin silti tyytyväinen. Kovempi jätkä olisi noinkin onnistuneella kesäharjoittelulla kyllä vetänyt alle 2.40, mutta en minä. Itsellä ei oikein suoritustaso puolikkaalta ja lyhyemmiltä matkoilta realisoidu maratonille. Hyvää oppia kuitenkin tuli taas.
Maalin jälkeen keräilin itseäni ja odottelin tuttuja maaliin. Nopeasti sieltä Harpatti ja Rane tulivatkin, niin kuin myös Mogulin. Ryhmäkuvatkin siinä napattiin. Vetskukin tuli ja sitten olikin jo poppoo koolla ja valuttiin hiljelleen nurtsille palauttelemaan. Itselle tuli siinä vaiheessa koko maratonprojektin ensimmäinen fundamenttivirhe, kun noviisina sorruin alkoholittomaan olueeseen. Tämä virhe realisoitui noin 5 tuntia myöhemmin, kun päälle iski 2-3 tunnin ajaksi karumman puoleinen kooma. Hotellilla tuttuun tyyliin otettiin maljat suorituksille - Mervi oli vetänyt mielettömän hyvin E-ryhmästä lähteneenäkin!
Kyllä oli taas upea reissu ja siitä erityiskiitokset koko Vimppa-porukalle! On se mukavaa kun on mukavia ihmisiä!
Ja eikun liikkeelle. Väkeä oli todella paljon ja mukaan mahtui jos jonkinlaista hiihtäjää. Oman rytmin löytäminen oli todella vaikeaa ja oman linjan hakeminen miltei mahdotonta. Garmin oli jotenkin sekaisin ja km-vauhtia oli mahdoton arvioida, joten päätin keskittyä maltilliseen alkuun kun ei muutakaan voinut ja siihen että pysytään ekat kilsat pystyssä. Parin kilsan jälkeen porukka alkoi sen verran harventua että aloin hakea aktiivisesti kisavauhtia. Garmin näytti päälle 6 minuutin vauhtia ja samalla ymmärsin että edellisillan Garmin-säädöt olivat johtaneet kilometrien muuttumiseen maileiksi - prkl! No järjestäjien km-tolppiinhan tässä muutenkin tukeuduttiin, joten sieltä tuli aina viimeinen määrittely omasta vauhdista. Parin kilsan jälkeen suuresta massasta erottui myös tutunvärinen paita - Harpattihan se siinä. Hiljalleen sain miehen kiinni, morjestettiin, mutta eipä siinä sen enempää jääty tulopoliittista kokonaisratkaisua sorvaamaan - molempien fokus oli omassa tekemisessä.
Ekan vitosen (19.22) jälkeen homma alkoi pelittämään ja oma vauhti alkoi löytyä. Kilsat alkoi tippua suunnitelman mukaisesti, mutta samalla totesin että 3.50 min/km vauhdista parin sekunnin pois ottaminen olisi tietoinen riski. Frankfurtin Chaplin-kävelyn muistijälki oli edelleen sen verran vahva, että pieni safety-pelaaminen oli alkukilometreillä mukana. Kympin juomapaikalla oma pullo löytyi vaivatta ja saatoin juoda ekat geelit kiduksiin rauhassa muutaman sadan metrin matkalla. Seuraakin oli, joista erityisesti mieleen jäi malmöläinen kaveri, jonka kanssa löydettiin sama kaiku askelten noin kymmenen kilsan kohdalla ja se oli tuleva kestämään seuraavat 30 kilsaa.
Ekan kympin (38.29) jälkeen homma pelitti hyvin, vaikka pienessä rutussa ollut sukka aiheutti pientä vaivaa. Tuki ry:n väki kannusti hienosti 14 kilsan kohdalla! Seuraavat 20 kilsaa olivat aika rutiininomaista lunastusta keskittyen energian säästämiseen. Puolikkaan ohitin ajassa 1.20.52 ja viimeistään tuolloin hyvästelin alle 2.40 ajan, vaikka uskoinkin että negatiivinen jälkimmäinen puolikas voisi olla mahdollinen. Henkisesti rankimmat kilsat asettuivat taas 25-35 kilometriin. Ja vaikka kuinka yrittää itseään psyykata ennen kisaa juuri tuohon jaksoon, niin aina ne ovat vaan vaikeita hetkiä. Yleisöä ja bändejä oli järjettömän paljon, mutta eipä niihin paljoa tullut keskityttyä. Kolmessakympissähän peli alkaa tosissaan ja vauhti oli pysynyt hyvin 3.50 min/km paikkeilla. Vitosen väliajat 30 kilsaan olivat olleet 19.22, 19.07, 19.07, 19.05, 19.09, 19.04 eli homma oli toistaiseksi pysynyt lapasessa. Fiilis ei nyt mitenkään erityisen freesi enää ollut, mutta ei pitänytkään. Seuraa onneksi riitti. Selkä edelläkin tuli porukkaa vastaan, osa kävellenkin. Malmöläisen kaverin kanssa oli vauhti specsattu samanlaiseksi - oli hyvä että oli joku matkaseuralaisena. Km 30-35 sujuivat myös hyvin (19.14), vaikka juominen alkoi vähän tökkiä. 36 kilsan kohdalla otin kokisgeeli-yhdistelmän, mikä meinasi tulla samantien ylös. Puolet pystyin juomaan ja tarjosin kavereillekin, mutta eivät ottaneet. Kokiksen jälkeen alkoivat pienet krampin oireet, mutta frankfurttilaista ei onneksi tarjonnut. Muutenkin olo oli vielä halukas etenemään. Tästä huolimatta vauhti tippui hieman ja neljänkympin kohdalla viimeinen vitonen oli reissun hitain: 19.35. Neljänkympin kohdilla Tuki ry jälleen ansiokkaasti kannusti ja henkisestikin taistelu alkoi kääntyä voiton puolelle. Viimeinen kilometri olikin jo melkein yhtä juhlaa ja fiilistelyä. Väkeä oli kuin meren mutaa, musiikki soi, Brandenburg näkyi jo silmissä ja tiesin ettei enää jalatkaan voi leikata peruuttamattomasti kiinni. Taakse kuitenkin vilkaisin, ettei vaan siellä kuitenkin olisi Raksa-Ranen hahmo. Maaliin oli hieno tulla, ja vaikka Veteranon personal bestit jäivät selvästi saavuttamatta, olin silti tyytyväinen. Kovempi jätkä olisi noinkin onnistuneella kesäharjoittelulla kyllä vetänyt alle 2.40, mutta en minä. Itsellä ei oikein suoritustaso puolikkaalta ja lyhyemmiltä matkoilta realisoidu maratonille. Hyvää oppia kuitenkin tuli taas.
Maalin jälkeen keräilin itseäni ja odottelin tuttuja maaliin. Nopeasti sieltä Harpatti ja Rane tulivatkin, niin kuin myös Mogulin. Ryhmäkuvatkin siinä napattiin. Vetskukin tuli ja sitten olikin jo poppoo koolla ja valuttiin hiljelleen nurtsille palauttelemaan. Itselle tuli siinä vaiheessa koko maratonprojektin ensimmäinen fundamenttivirhe, kun noviisina sorruin alkoholittomaan olueeseen. Tämä virhe realisoitui noin 5 tuntia myöhemmin, kun päälle iski 2-3 tunnin ajaksi karumman puoleinen kooma. Hotellilla tuttuun tyyliin otettiin maljat suorituksille - Mervi oli vetänyt mielettömän hyvin E-ryhmästä lähteneenäkin!
Kyllä oli taas upea reissu ja siitä erityiskiitokset koko Vimppa-porukalle! On se mukavaa kun on mukavia ihmisiä!
Kommentit
Lähetä kommentti