Projektiviikko 11/16: Tasapainoilua
Ma 18.9.
Lepo
Hieman nuhainen ja väsynyt olo. Jalat myös jonkun verran kipeät viikonlopun jäljiltä, niin toisaalta pitääkin olla. Töissä Helsinki-päivä ja koska vastustuskykyä selkeästi kolkutellaan, päädyin investoimaan 2.5 euroa tuorepuristettuun inkiväärishottiin! Oli tuoreuttava kokemus.
Ti 19.9.
Lepo
Jalat käytännössä normaalit ja muutoinkin jo merkittävästi palautuneempi olo. Nuhasta ei näytä koituvan mitään vakavaa, sekin poistumaan päin: oli se sunnuntain lenkillä Arnelta sosialisoitu takki pelastus! Superkompensaatiota pukkaa.
Ke 20.9.
Ver. + voimatreeni 30 min + ver., yhteensä 11 km, 1h 20 min.
Normaali ja palautunut olo. Rutiininomainen voimatreeni / kuntopiiri.
To 21.9.
Ver 2 km + 15 x 2 min (1 min) + ver. 2 km, yhteensä 15 km.
Tiukahko vetotreeni, aiemmin en ole kaksminuuttisia vetänyt 15 kappaletta. Palautukset kevyesti hölkäten, pari viimeistä vetoa jo pyramidia alaspäin. Ensimmäiset vedot alamäkivoittoisesti, ehkä hieman turhan ronskisti, vaikka rentous ja korsetti aika hyvin säilyivätkin. Vauhdit keskimäärin 3'40-3'15. Koko treenin keskivauhti 4'00.
Olen tässä pohtinut tulevaa viimeisen viiden projektiviikon ohjelmaa. Painopisteitä täytyi vielä hieman teroittaa ja kuormitusta rytmittää viisaasti. Onneksi Internet tarjosi tähänkin ratkaisun.
Pe 22.9.
Kevyt / "moderate" (niin kuin Kipchogella konsanaan) 13 km (avg 4'22 / 146), 55 min.
Ei ihan kirkasta ajatusta treenistä, joten päädyin tällaiseen. Kulku ei mitään riemua, mutta perushyvää kuitenkin. Keuhkojen seutuvilla ja kurkussa vähän erikoisia tuntemuksia, toivottavasti ei mitään kytevää.
La 23.9.
Lepo
Väsynyt olo, joten päädyin pitämään lepopäivän ja varmistamaan hyvät jalat huomiselle viikon pääharjoitukselle.
Su 24.9.
Kiihtyvä järvenkierto lisurilla 38 km (avg 4'36 / 146), 2h 55 min.
Laadukas järvenkierto Mjevin kanssa. Maltillisen alun jälkeen (n. 4'50-5'00) hissukseen ja hallittavasti kirraten viimeinen 15 km (viimeinen kilometri rauhassa) Viiden kilometrin splitit: 24.35, 24.49, 24.02, 23.52, 23.33, 21.48, 19.48. Viimeinen 5 km 19.09. Jalat hyvän tuntuiset. Sykkeet hivenen koholla alusta asti, mutta ihan hyvää tekemistä. Kerrassaan upea keli! Työlästä on hinata vauhti rauhallisen alun jälkeen tuonne mara-vauhtien nurkille ja vieläpä koittaa pitää se siellä.
Viikkoyhteenveto: 77 km / 6h 15 min.
Välimallin viikko näin jälkikäteen hyvin sijoitetuilla lepopäivillä. Alkuviikosta koeteltiin hieman vastustuskykyä, mutta onneksi tauti ei tullut päälle. Lauantain lepopäivä myös lopetti myös perjantain oudot keuhkotuntemukset. Viikon pääharjoitus oli sunnuntaina ja se onnistui hyvin. Nyt olisi tarkoitus aloittaa viimeinen vähän pidempi ja kovempi jakso, minkä jälkeen siirrytään lopulliseen virittelyvaiheeseen. Viisi viikkoa Frankfurttiin.

Kommentit
Lähetä kommentti